
Kesällä 2005 tein pienen kukkakulmauksen, joka näkyy talon ikkunasta. Viime kesänä laajensin sitä, koska istutimme sen eteen taikinamarja-aidan.
Yläkuvissa on pieni kukkakulma vuosina 2005 ja 2006

Keväällä aloin katsella kulmausta uusin silmin. Kulmaus alkoi näyttää siltä kuin siinä olisi kolme neljäsosaa sydämestä!
Selitin mielikuvaa miehelleni, mutta vaikka kuinka piirtelin jalallani nurmikkoon - ja moneen kertaan - vaikutti siltä, että hän ei oikein nähnyt samanlaista kuvaa. Omituista…

Kolme neljäsosaa (vai kaksi kolmasosaa) sydämestä?
Miehelläni on kuitenkin yksi tosi hyvä piirre: hän luottaa mielikuviini! Koska rakastan kiviä, näin mielessäni, että sydämen kaarireunus tulee noppakivistä. Niinpä hän toivomukseni mukaisesti toi toissa viikonloppuna peräkärryllä noppakiviä reunaksi. Asettelin kivet nurmelle siihen malliin kuin mielessäni olin nähnyt sydämen muotoutuvan. Mies sitten merkitsi kivien ääriviivat nurmikkoon sinisellä värillä ja ryhtyi töihin.
Työ alkoi nurmikon irrottamisella. Sen mies teki tyyliin 'kaikki materiaali käytetään hyödyksi'. Niinpä hän irrotti nurmen laattoina ja toteutti ensimmäiseksi itsesuunnittelemansa projektin: tuulimyllyn nurmikatto.

Tuulimyllyn nurmikatto kukkasineen
Kun tuulimyllyn katto oli valmis, alkoi varsinainen sydänkulmaprojekti. Reunuksen noppakivet mies valoi maakosteaan betoniin. Se pitää kivet paikallaan, nurmikon omalla alueellaan leviämättä kukkapenkkiin, ja reunus pysyy siistinä.
Uusi alue vaati myös kaivamista ja maamassan vaihtamisen kunnon mullaksi.

Sen jälkeen otin hortonomin hommat haltuun ja ryhdyin siirtämään ja istuttamaan uudelleen kasveja niin, että sydämen puoliskot olisivat toistensa peilikuvia. Se aiheutti välillä pientä tenkkapoota mutta oli mielenkiintoinen ja hauska tehtävä kivien- ja kasvienmetsästyksineen. Uuden alueen perennat ovat vielä toistaiseksi pienempiä kuin vanhalla puolella, mutta ajan mittaan ero katoaa. Tässä valmis Sydänkulma. Sydämellistä loppuviikkoa kaikille!


Juhannuksen kukintaa sydänkulmassa
|
|
Huovilan puisto, Kärkölä
Kasvitiet. puutarha, Helsinki
Pirtinpuisto, Kangasniemi
Sinullahan on taitava "kivimies"
Puutarhanne näyttää muutenkin ihanalta keitaalta, johon myös joku toimittaja voisi tutustua innoissaan. Meille toimittaja on tulossa tiistaina ja tuntuu, että kaikki on ihan mahdotonta. Kaikkea sitä menee lupaamaan..
Nyt on syöksyttävä kitkemään, että on jotain muutakin kuvattavaa löydettävissä kuin vuohenputkea ja vesiheinää. Sitä meillä riittää.
Sanni, vasta nyt tajusin mitä olen kirjoittanut: kolme neljäsosaa. Piti kirjoittaa: kaksi kolmasosaa! Eipä ihme, ettet oikein hiffannut. :D No, olkoon nyt noin, saapa jokainen ihmetellä... Ai ensi tiistaina tulee toimittaja!? Voin kuvitella, että jännittää ja varmaan on jatkuvasti tunne, että jotain on tekemättä. Mutta kyllä ne osaavat kuvata muutakin kuin rikkaruohoja, hieno siitä jutusta tulee, usko pois! Kerrothan sitten, milloin ja missä juttu on?
Mimosa, onneksi olkoon! Onnistuit näkemään kolme neljäsosaa sydäntä, kun muilla on ollut vähän vaikeuksia siinä :D
Oikein mukavia kesäpäivä sinulle ja miehellesi.
Kiitokset onnitteluista, "Esko" on ihanan söpö poika, eilen viimeksi sain nauttia hänen vierailustaan. Olemme Hurun kanssa onnellisia alati kasvavasta pesueestamme :o)
MM, no tuohan on hauska ajatus! Mies viime viikonloppuna lohkaisi, että mitenkäs ruohonleikkurin saisi nostettua katolle, mutta vuohihan pelastaa tilanteen. Täytyypä mainita miehelle :)