Terveisiä Kuusirannasta! Siellä minua odotti hyvässä kunnossa oleva gladiolukseni. Viereltä olivat krassit paleltuneet, mutta tämä se nökötti tyytyväisenä suojaisassa teltassaan. Nyt poistin teltan, sillä hyvässä lykyssä kukkia ilmestyy enemmänkin. Toisaalta jos tulee pakkaset, niin olen sentään onnistunut näkemään tämän jo kahtena viikonloppuna.

 

 

Tässä vaiheessa, kun monet perennat ovat jo kukkineet, useimmat kesäkukat kukoistavat parhaimmillaan. Alla vasemmalla piiankieli ja oikealla täpläsievikki. Taustalla orvokkeja.

 

 

Kaikenlaisia kesäkukkia tuli tänä vuonna hankittua. Tilasin siemeniä netistä, ostin kaupasta ja sain erilaisina kylkiäisinä. Jossain vaiheessa alkoi melkein ahdistaa, kun pussukoita oli kertynyt varastoon niin paljon. Vähitellen sain niitä kuitenkin maahan asti. Seuraavassa kerron vähän mitä niille tapahtui ja mitä niistä pidin.

 

Siemenistä:

 

Koristemaissi, kasvoi heikosti ja paleltui ensimmäisten joukossa.

 

Jänönhäntä, olisi varmasti kivempi, jos sateet eivät olisi kaataneet melkein kaikkia kumoon.

 

 

Tarhaneito, Nigella damascena 'Oxford Blue', olisi itsekseen turhan vaatimaton, mutta sopii lehtosinilatvan kylkeen hyvin. Kasvin englantilainen nimi on muuten ihana: Love-in-a-mist.

 

 

Piiankieli, ahkera kukkija, mutta kärsi sateisesta kesästä.

 

 

Pioniunikko, suuri kerrattu ja valko-vaaleanpunainen, kerrassaan ihastuttavat väriläiskät puutarhassa!

 

 

Täpläsievikki, ahkera kukkija, "kuosi" erikoinen, mutta silti vähän vaisu.

 

 

Krassit, paleltuivat ensimmäisten joukossa

- vaaleakukkainen köynnöskrassi 'Milkmaid', jostain syystä odotin parempaa

 

 

- hehkuvan punakukkainen pensaskrassi 'Empress of India', näyttävä tummine lehtineen ja loistavine kukkineen.

 

 

Auringonkukat

- perinteinen lintujen kylvämä, vain yksi ainoa kukkija tänä vuonna, kun viime vuonna oli kokonainen auringonkukkakulkue

- viininpunainen 'Claret', ensimmäiset siemenet kävi syömässä hiiri, sen jälkeen laitettiin monimutkaiset suojaukset, mutta vielä pikkutaimetkin se kävi pistelemässä poikki, sitten laitettiin vielä kovemmat suojaukset, mutta kesä oli jo niin pitkällä, että se ei ehtinyt kasvaa kunnolla

- vaalea pikkuauringonkukka 'Vanilla Ice' ei itänyt.

 

Kehäkukka, ei ole ehtinyt vielä kukkaan

Sinipellava, ei kukkinut tänä kesänä

Parakrassi, teki pienet taimet ruukkuun, mutta ei pärjännyt sateisessa kesässä ulkona

Iso samettikukka 'Vanilla', iti hyvin mutta pikkutaimet eivät kasvaneet. Yritin useampaan kertaan, mutta ei onnistunut. Voiko (joku) tosiaan samettikukan kanssa epäonnistua?

 

Taimet, mm.:

 

Pelargonia

Orvokki

 

 

Ahkeraliisa

 

 

Lobelia

Leijonankita

Sinisilmäsusanna

 

 

JULISTAN TÄTEN KESÄKUKKAKILPAILUN 2008 ALKANEEKSI…

… JA SAMANTIEN JULISTAN VOITTAJAT!

 

Voittajat sarjassa siemenistä kylvetyt kukat:

 

1. PIONIUNIKKO, ahkera ja näyttävä kukkija eikä välittänyt sateista pätkääkään. Kukkii vieläkin.

 

 

2. PIIANKIELI, ahkera kukkija, joka aloittaa ensimmäisenä, mutta tämä ei ollut sille paras kesä. Kukkii vieläkin mutta vähän rähjäisenä.

 

3. PUNAINEN PENSASKRASSI, hehkuva kukinta, mutta nopeutta ja ahkeruutta tarvittaisiin lisää. On jo melkein kokonaan paleltunut.

 

Voittaja sarjassa taimet:

 

AHKERALIISA, nimensä mukaisesti ahkera sekä lisäksi luotettava ja pirteänpunainen.

 

 

Tämä fillarissa oleva yksilö kylläkin paleltui heti ensimmäisten joukossa, vaikka on aivan talon vierellä ja suojassa. Kaikki muut ahkeraliisat ovat vielä voimissaan. Mutta tää on niin tätä - luonnon kummallisuuksia...

 

 

Kertokaapa muutkin puutarhahöperöt kesäkukkavoittajanne!