Olin Teatteri Vantaassa, jossa esitteen mukaan oli "pirskahteleva lauluilta": Vaarallista elämää (tarinoita rakastumisista). Laulut oli säveltänyt Veli-Matti Karén, joka myös esitti ne.

Ensimmäisellä puoliajalla kuultiin pääosin Anna-Leena Härkösen runoihin sävellettyjä lauluja. Voi sitä synkkyyttä ja ankeutta! Kuultiin kevytkenkäisestä Milenasta, joka kääntyi kunnolliseksi (rakastui?) ja tuli raskaaksi, mutta joka putosi portailta vatsalleen ja menetti kaiken. Kuultiin kapakassa viskiä juovasta miehestä, joka muisteli itkeneensä (itkevätkö viskinjuojat, eivätkö ne vain rettelöi?). Lauluissa vilahteli kuolemaa ja ruumisarkkuja. Saimme kuulla myös Häälaulun, jossa toinen makasi joen pohjassa ja toinen muiden alla! Tunnelmaksi jäi, että maan päällä tulee kitua ja kärvistellä, mutta onneksi kuolema korjaa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

No, olihan ensimmäisellä puoliajalla sentään myös pari mukavaa chanson -tyyppistä kappalettakin ja lisäksi iki-ihana valssi, joka toi kesän mieleen ja sydämeen. Siinä oli Marja Davidssonin sanat.

Vuodattelin väliajalla ystävättärille tuskaani Härkösrunoista ja erityisesti Häävalssin karmeutta.

Toinen puoliaika oli kevyempi - suorastaan hauska, ja perustui enimmäkseen Marja Davidssonin teksteihin. Suorastaan vastustamaton oli pieksämäkeläisen kotirouvan muistelot, jossa tummine pitkine kutreineen esiintyvän Veli-Matin näyttelijäpersoona tuli esille. Kenelle tummatukka antaisi, jos pääsisi antamaan? Laulussa oli juoni, jossa vastausta jännitettiin loppuun saakka. Myös pohdinta, voiko rakastua skootteriin, oli tunnetta pullollaan. Pitkäaikainen haave omasta skootterista nousi pinnalle: jokohan ensi kesänä? Tangokin, ja vielä tanssittuna, vetoaa meikäläiseen aina.

Päästiin esityksen loppupuolelle, kun Veli-Matti ikuisti yleisönsä oikein kahdella otoksella digitaalikamerallaan. Näin tultiin tutuiksi ja tunnelma muuttui entistä rennommaksi. Vielä yksi laulu ja oltiin loppuaplodeissa. Sen verran aplodeerattiin, että Veli-Matti totesi, että hänellä ei ole lisälauluja varastossa, mutta saamme toivoa jotain aikaisemmin esitettyä. Yleisö hämmentyi hetkeksi. Minäkään en muistanut yhtään laulun nimeä:…se valssi, jossa laulettiin kesästä… ja sitten joku huusi "häälaulu", jolloin minä parahdin "EI!". Siis ääneen; siis niin, että se kuultiin; siis niin, että se kuului myös lavalle! Kaikki katsomossa kääntyivät katsomaan. Myös edessä istunut häävalssin toivoja kääntyi ympäri ja tokaisi tylysti: "Olisit toivonut jotain!".

Onneksi kaikki nauroivat. Minä varsinkin (lähinnä peittääkseni nolouteni).

Kuulimme kaamean häälaulun siis uudelleen. Jälkeenpäin mietin, vieläkö kaverit tämän kulturellin käyttäytymisen jälkeen kutsuvat kanssaan kulttuuririentoihin...