Metsäpuutarhassa oli hiljaista. Istuin nurmikolla, nojasin koivuun ja katselin silmä tarkkana linnunpönttöä kaivon luona. Sieltä kuului vain yksi surkea kerjuuääni. Liekö pahnanpohjimmainen jäänyt sinne, kun muut olivat jo lähteneet? Odottelin lähes tunnin ennen kuin talitiaisemo tuli ja toi raukalle syötävää.

Aika erikoista, että tässä pöntössä oli talitiainen, sillä vain parinkymmenen metrin päässä on myös talitiaisten pesä. Muistelen kuulleeni, että talitiaisella on aika iso reviiri, joten miten on mahdollista, että kaksi pesää on näin lähekkäin?

 

Toisella talitiaisperheellä onkin tilava asumus. Se on alun perin suunniteltu kottaraisen kontiksi, mutta eihän niitä metsässä ole. Pönttö onkin toiminut paitsi kirjosiepon ja talitiaisen kotina, myös "tikankonttina". Käpytikka on nimittäin talvella asustellut siinä. Oli hauska seurata, kun se päivittäin saapui retkiltään ennen pimeän tuloa kolmen-neljän aikoihin iltapäivällä, meni pönttöön, pisti hetken päästä päänsä ulos ja katseli maisemia, minkä jälkeen asettui levolle. Yhtenä syksynä kaksi tikkaa suorastaan kilpaili pöntön herruudesta.

Sinitiaisilla on toinen pesue vakituisessa pöntössään. Kirjosiepot ovat lopettaneet pesinnän, mutta ilmeisesti yksi pesue lenteli vielä kotikulmilla.

Tapasin teinisammakon, joka ei onnistunut olemaan riittävän vikkelä päästäkseen näkymättömiin.

 

 

Nämä sisiliskoveljekset tuottavat minulle jatkuvaa hupia:

Minulla on tapana pitää pientä puutarhalapiota pöllien päällä käden ulottuvilla ja lähes poikkeuksetta siellä on joku lämpimässä, mutta suojassa auringolta. Ensi alkuun säikähdimme kaikki kohdatessamme toisemme. Nyt osaan jo mennä rauhallisesti kysymään, onko ketään kotona, ennen kuin lainaan aurinkosuojaa.

 

 

Sorsaemo käy poikasensa kanssa rannalla, johon laitan vähän leipää. Tämä on varmaan se sama sorsaneito, jonka kylpemistä seurasin toukokuussa.

 

 

Emolla on poikasia enää vain yksi, alunperin niitä oli kahdeksan. Sitten tapahtui jotain kamalaa ja seitsemän poikasta katosi vuorokauden sisällä. Mikä voi aiheuttaa niin monen poikasen katoamisen niin lyhyessä ajassa? Onneksi edes yksi jäi jäljelle ja sitä emo tuntuu vahtivan tarkasti.

 

Viime kesänä näihin aikoihin pihalle tulivat ketunpennut, Kaisa ja Kauko. Ne olivat niin nuoria, etteivät vielä osanneet pelätä ihmistä. Kaisa oli pieni rääpäle, jolle annoimme välillä makupaloja. Se saapui joka ilta ja kesyyntyi niin paljon, että tuli metrin päähän minusta. Oikeassa sivupalkissa ylhäällä on kuva suloisesta Kaisasta.