Minut tunteville ja ehkä myös joillekin blogini lukijoillekin on selvinnyt, että olen tavattoman epäkäytännöllinen ihminen. Ainoat käytännön työt, joissa olen viime vuosina vähän kehittynyt, liittyvät puutarhaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Silti minulla on siellä myös todellinen apu lähellä, eli mies, joka toteuttaa monia ideoitani. Hän on hämmästyttävä ihminen siinä mielessä, että tuskin koskaan hän on sanonut, että joku asia ei onnistu tai että ideaa olisi mahdoton toteuttaa. Kun varovasti esitän jotain ajatuksiani ääneen, voin miltei nähdä, kuinka hän välittömästi ryhtyy miettimään idean toteuttamista. Vain joskus hän joutuu pudottelemaan minua maan pinnalle, mutta se on todella harvinaista. Olen ajatellut, että tavallaan haastan säännöllisesti hänen neuvokkuutensa.  

 

Tyttäreni on myös käytännön ihminen ja nopea toimissaan. Jo parivuotiaana hän saattoi ohi juostessaan vilkaista kattamaani kahvipöytää ja huomata, että kahvilusikat puuttuivat. Samassa hän kurvasi laatikolle ja vei lusikat pöytään. Saatoin vain ihmetellä sitä havainnoinnin ja tekemisen nopeutta niin pienellä ihmisellä.

 

Myöhemmin, kun joskus (harvoin) olin kutsunut ystäviä luokseni syömään, stressaannuin jo pelkästä tekemisen ajattelemisesta ja tuskailin yrittäessäni saada kaikkea ajallaan valmiiksi, sillä jostain syystä minulle tuli aina kiire. Silloin saatoin pyytää tytärtäni auttamaan vaikkapa salaatin valmistamisessa, ja hän teki sen kädenkäänteessä. Itse hiki päässäni ällistelin sitä tekemisen helppoutta.

 

Ihailen suuresti ihmisiä, joille käsillä tekeminen on vaivatonta. Olen selaillut joitakin käsityöblogeja ja vähitellen on alkanut tehdä mieli yrittää itsekin tehdä jotain. En ole vuosikausiin virkannut tai neulonut. Joskus olen aloittanut jonkun käsityön, mutta syystä tai toisesta ne ovat jääneet kesken.

 

Eilen ryhdyin penkomaan paikkoja löytääkseni puikkoni. Ne löytyivät tavarakasan alta pahvilaatikosta, jossa oli langanjämiä ja keskeneräisiä töitä. Niitä kesken jääneitä oli nolottavan paljon! Tuli sellainen tunne, että en kehtaa aloittaa mitään uutta, kun niin paljon on kesken.

Löysin laatikosta muun muassa tällaiset:

974602.jpg

Nämä käytännöllisesti katsoen valmiit töppöset ovat todennäköisesti noin 22 vuotta (pahimmassa tapauksessa 26 vuotta) olleet kesken. Ennen saumojen ompelua näyttäisi puhti loppuneen.

 

Kuinka ollakaan, tyttäreni soitti eilen neuvolasta tullessaan, ja kertoi kuulleensa ensimmäistä kertaa lapsensa sydänäänet. Hän nauroi, että äänet olivat niin voimakkaat, että tuntui kuin suomenhevonen olisi laukannut.

 

Niinpä tuli mieleeni, että olisi sopivaa tehdä tyttärelle aiotut töppöset nyt valmiiksi.

 

Laukkaajalle.

 

974604.jpg