Kulttuurikattaukseen kuuluu tällä kertaa kirjallisuutta ja maalaustaidetta.

 

On jännä huomata, miten yhtenä ikäkautena kokee romaanin eri tavalla kuin toisena. Olen silloin tällöin lukenut uudelleen joitakin menneisyydessä lukemiani kirjoja, joista olen pitänyt. Yllättäen en joskus ole keksinyt syytä, miksi ne olivat olleet niin mieluisia. On jopa saattanut käydä niin, että en enää pitänyt lukemastani lainkaan. Olenkin ajatellut, että se saattaisi toimia myös toisin päin: ehkä saan hyvän lukukokemuksen, kun valitsen sellaisen kirjan, josta en nuorempana pitänyt.

 

Viime kuukausien aikana olen lukenut myös useita kirjoja, joita en ole aikaisemmin lukenut. Kohdalle ei kuitenkaan sattunut yhtään sellaista, joka olisi liikuttanut sisintäni niin paljon, että olisin viitsinyt ryhtyä kirjoittamaan tuntemuksiani ylös. Ennen kuin nyt.

 

Pitkästä aikaa kirja kiinnosti ja mietitytti. Siitä lisää lukukokemuksissani tuolla sivupalkissa.

 

-----

 

(Pekka Halosen naamatarra käsveskassa - mikä tuunausidea muotibloggaajille! )

 

Käsilaukkuni todistaa, että olin tällä viikolla tutustumassa Pekka Halosen näyttelyyn Ateneumissa.

 

Minulle tulee Pekka Halosesta aina ensimmäiseksi mieleen tummat, vahvat värit ja ihmishahmot, joiden ääriviivat on maalattu voimakkaiksi. Silmissäni näen silloin 'Tienraivaajat Karjalassa'. Niinpä olikin yllätys nähdä, miten monipuolisia Halosen teokset olivat ja miten hänen tapansa maalata muuttui ajan kuluessa.

 

Mielestäni hänen teoksissaan oli alusta alkaen samanlainen voima kuin Paul Gauguinilla, jonka oppilaana hän oli kuitenkin vasta myöhemmin. Ehkä juuri Gauguinin vaikutuksesta hänen teoksiinsa tuli lisää värejä. Varsinkin parissa syksyaiheisessa maalauksessa värit loistavat samaan tapaan kuin opettajallaan. 

 

Kiinnostavaa oli havaita, että Halonen oli myös innokas puutarhuri! Ei siis ihme, että kokoelmasta löytyy puutarha-aiheisia maalauksia. Koska hän piti etenkin tomaattien kasvatuksesta, niitä löytyi myös tauluista.

 

Ostin muistoksi kortin, jossa on teos 'Tomaatteja'.

 

 

Suurin osa näyttelyn maalauksista kuvaa luontoa, usein talvella. Ihmishahmoja kuvissa oli vähemmän kuin olin odottanut eikä asetelmat selvästikään olleet hänen juttunsa. Näyttelyä kierrellessä kävi selväksi, miten paljon hän rakasti luontoa. Istuin pitkään yhdessä salissa, jossa maalausten lisäksi oli seinällä myös sitaatti haastattelusta, jonka hän oli vuonna 1932, vuotta ennen kuolemaansa, antanut Nya Pressenille. Nuo lauseet vaikuttivat minuun syvästi.

 

Siinä hän kertoo kuinka hän kokee, että koska hän elää metsän ympäröimänä, hänellä on koko Louvre ja maailman kallisarvoisimmat taideaarteet ovensa kynnyksellä. Hän tunsi, että ei tarvinnut kuin astua metsään, niin saattoi nähdä kauneimmat taideteokset mitä maailmaan on koskaan luotu.

 

Löysin tuon sitaatin äsken Halosenniemen englanninkielisiltä sivuilta (miksi ei suomeksi?)

 

 "Nature is my inspiration. For over 30 years, I have lived in the same place, surrounded by woodlands. I often feel as if I have the whole Louvre and the world's most precious art treasures right here on my doorstep. I need but step into the forest to see the most wonderful works of art ever created – and I ask for nothing else."

 

Metsäpuutarhan emäntänä yhdyn hänen sanoihinsa täysin. Lähdenkin tästä ihailemaan maailman kauneimpia taideaarteita omaan Louvreeni.

 

Kaikille nautinnollista viikonloppua luonnon henkeäsalpaavien taideteosten parissa!