Musikaalit eivät ole suosikkiteatteriani, eikä Savoy-teatterissa esitettävä, Marco Bjurströmin ohjaama Avenue Q -musikaali muuttanut mielipidettäni. Se menetteli kuitenkin kevyenä ajanvietteenä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Musikaalikriittisyyteni johtuu siitä, että mielestäni näyttelijöiden pitäisi "vain" näytellä, tanssijoiden tanssia ja ammattilaulajien hoitaa laulaminen. Jos ammattilaiset eivät pysy lestissään, tuloksena on yleensä parhaimmassakin tapauksessa vain keskinkertainen esitys.

 

Nämä näyttelijä-muppetit lauloivat lapsekkaalla äänellä, jolla haluttiin korostaa sitä, että laulaja onkin itse asiassa nukke. Laulaja Nina Tapiolla ei ollut nukkea, mutta hän lauleli vastaavalla tyylillä kuin nukellisetkin: olihan hän itämainen nainen, joka ei osannut lausua r-kirjainta. Leikittelin ajatuksella, kuinka mielellään ja millä sanoin jotkut idols-kisassa Ninalta tuimat arvostelut saanut nuori olisi tuomaroinut tätä hänen esitystään.

 

Näytelmän/laulujen teemana oli suurin piirtein kaikki se, mikä voi hätkähdyttää kaksinaismoralistista ihmistä: seksi, homot, internetporno, rasismi, rumat sanat. Ei siis ihme, että musikaali oli suosittu jenkeissä, ja sai palkinnon mm. parhaasta käsikirjoituksesta! En tunne alkuperäistä tekstiä, mutta suomalainen käännös on kuitenkin melko lapsellinen (useimmin lausuttu sana oli 'perse'). Myös yleisö oli selvästi kahtia jakautunut: nuoria nauratti välillä kovastikin, me vanhemmat, Muppet Show:mme jo aikanaan nähneet, jäimme odottelemaan teräviä sivalluksia ja oivalluksia.

Vaikka musikaali vaikutti laskelmoidulta ja yleisöä kosiskelevalta kaikkine hui-kauheaa-seksiä-kaappihomoja viritelmineen, siitä jäi päällimmäisenä mieleen iloinen vire, marcomaisuus. Onhan tarinakin kuin lastensatu, jossa pahastakin tulee hyvä, ja hyvä saa ansaitsemansa palkinnon.