Tuon edellisen postauksen myötä mieleen palasi muutakin mukavaa kesän 2000 pienestä kiertoajelulomasta. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Reissuun lähdimme kauniina heinäkuisena päivänä ilman mitään etukäteissuunnitelmia. Suunta oli sovittu, ja se oli länsi. Matkalla päätimme, että suunnistamme suoraan Naantaliin, sillä siellä emme olleet kumpikaan koskaan käyneet. Mielessäni välkehti Naantalin kylpylän porealtaat ja illallinen merellisissä maisemissa ravintolan orkesterin soittaessa tunnelmallisia sävelmiä, joiden tahtiin voisin houkutella mieheni lattialle.

 

Kylpylähotelli löytyi helposti. Innoissani kiiruhdin hotellin respaan varaamaan huonetta. Ja kas, siellä ystävällisesti todettiin hotellin olevan täynnä. Sellainen mahdollisuus ei ollut käväissytkään mielessäni! Haikeana katselin kylpylän aulaa ja siellä olevia putiikkeja, mutta ei auttanut muu kuin lähteä ulos miettimään, mitä seuraavaksi.

 

Tuntematta lainkaan seutua ajoimme eteenpäin. Torin laitamilla kysyin ensimmäiseltä vastaantulijalta, missä päin kaupunkia olisi hotelli, kun kylpylähotelli oli täynnä. Rouva oli oikein ystävällinen ja neuvoi reitin vanhaan kaupunkiin, jossa hän kertoi olevan pieniä majataloja. "Vanhaan kaupunkiin!", hihkuin mielessäni iloisena. Sieltä löytyy varmaan vanhan ajan tunnelmaa huokuva hirsiseinäinen majatalo, jossa voimme yöpyä pienellä seikkailumielellä. Siis sinne!

 

Katselin ihastuneena ympärilleni, kun ajoimme vanhan kaupungin kapeita katuja. Nousimme autosta ulos kävelemään ja tutkimaan pikkuputiikkien näyteikkunoita sekä ihailemaan vanhojen rakennusten koristeluja.

 

Saavuimme romanttisen pienen kahvilan edustalle ja päätimme mennä sinne kahville ja maistamaan tuoreita leivonnaisia. Haukoin henkeäni ihastuksesta, kun astuimme sisään. Sali oli sisustettu koristeellisesti, rönsyilevästi ja runsaasti. Vaikka leivonnainen oli erinomaista, pystyin keskittymään vain ahmimaan silmilläni sisustusta.     

 

Sivusilmällä seurailin myös kahvilan emäntää tiskin takana. Hän jutteli asiakkaiden kanssa ja ojensi jollekulle myös huoneen avaimen. Silloin tajusin, että kahvilan yhteydessä on myös hotelli.

 

Kun olimme juoneet kahvit ja mies poistunut ulos tupakalle, menin talon rouvan luo, kiittelin kaunista miljöötä ja mainiota kahvittelua ja kysyin, olisiko yhtään huonetta vapaana. Hän oli aivan hiiskumatta hiljaa, katsoi minua tarkasti, mittasi minut kiireestä kantapäähän ja hetken päästä totesi: "Oikeastaan minulla on yksi huone vapaana". "Voin näyttää sen teille ensin ja voitte sitten päättää, haluatteko sen", hän jatkoi.

 

Kutsuin mieheni sisään ja menimme emäntämme perässä talon takaosaan. Kun saavuimme pienen portaikon luo, emäntämme kehotti riisumaan kengät. Tässä vaiheessa olin jo sen verran pää kauniista esineistä pyörryksissä, että riisuin kengät sen enempää kyselemättä. Hieman silti ihmettelin mielessäni, minne meitä viedään.

 

Kiipesimme kapeaa portaikkoa ylös. "No niin, täällä tämä huone on. Katsokaapa sitten, kelpaako se!", kehotti emäntämme. Edessämme oli jotain ennennäkemätöntä: tyylihuonekaluilla, paksuilla itämaisilla matoilla, aidoilla öljymaalauksilla ja kauniilla koriste-esineillä sisustettu olohuone, ylitsepursuvan romanttinen makuuhuone ja aivan ihastuttava vanhanajan tyyliä mukaileva kylpyhuone. Ikkunasta näkyi vanhan Naantalin rakennusten kattojen yli merelle.

 

Olimme rakennuksen tornihuoneistossa. Olin sanaton mutta todennäköisesti ajatukseni näkyi naamastani, joka loisti (kuin Naantalin aurinko). "No, kelpaako?", ilakoi talon rouva.    

 

--

Pystyin tuskin tajuamaan, että meitä oli kohdannut niin hyvä tuuri. Kiittelin moneen kertaan mielessäni, että meillä ei ollut ollut mitään suunnitelmia tai etukäteisvarauksia ja että kylpylä oli ollut täynnä. Näin saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden majoittua todella upeisiin olosuhteisiin.

 

Myöhemmin menimme ulos illalliselle. Kesäilta oli lämmin ja istuskelimme rantabulevardin varren ravintolan terassilla ja katselimme merta. Tuntui aivan käsittämättömältä, että tämä kaikki oli Suomessa, sillä tunnelma oli kuin suoraan Välimeren rannalta. Vain illan valoisuus oli toisenlaista. Nöyrtyneenä ajattelin, että minun olisi syytä tutustua kotimaani tarjontaan edes vähän paremmin.

 

--

Seuraavana aamuna menimme aamiaiselle hotellin kahvilaan. Rouvaa ei näkynyt, mutta sen sijaan paikalla oli talon isäntä. Tämä istui rennosti kahvilan tuolilla ja piti hyväntuulisena seuraa vieraille. Lähtiessämme luovutin hänelle huoneen avaimen. Hän tuijotti avainta hetken ja sanoi: "Ai, hän antoi teille TÄMÄN huoneen?" Katsoin miestä ymmärtämättä, jolloin tämä selitti: "Hän vuokraa sitä hyvin harvoin, sillä sieltä on kadonnut vieraiden mukana tavaraa. Se on ollut hänen oma huoneensa. Teissä oli jotain erityistä, kun hän sen teille antoi!"

 

Naantalin vierailumme oli ikimuistoinen. Ainutlaatuisesta kokemuksesta kiitollisina lähdimme jatkamaan matkaamme eteenpäin tietäen, että mitään vastaavaa ei seuraavassa kohteessamme, Hangossa, voi tulla vastaan. Eikä tullut.  

 

 

Täällä on kuvia Hotelli Villa Antoniuksesta, jonka emännän, Lilja Ahtiaisen, muistan varmaan ikuisesti! Huoneemme oli kuvissa näkyvä huone 10 (VIP). 

 

 

-----

 

 

 

Tällaisen yllättävän tunnustuksen sain Sesileltä ja PAH44:ltä! Tuhannet kiitokset! Olen iloinen, että olette viihtyneet seurassani niinkin hyvin, että suotte sen minulle.

Tämän tunnustuksen ansaitsevat kaikki tuolla oikealla näkyvät blogit, joissa kuljen, ja myös monet muut, joita ei siinä ole mainittu. Teille yhteisesti omistan tämän tunnustuksen tällä kertaa.