Mikä puutarhatöissä niin viehättääkin? Ei haitannut lauantaina vaikka satoi, taimia ja siemeniä laiteltiin edelleen maahan pää ja vaatteet märkinä.

 

Punaherukkaan tuli viime kesänä joku tauti tai ötökkä, joka vei kaikki lehdet yhden vuorokauden aikana. Punaiset marjat vain jäivät roikkumaan orpoina oksiin. Se oli jotenkin aavemaista. Kävin puutarhalta kysymässä, mitä oli tapahtunut ja selviääkö pensaani vielä hengissä tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Puutarhuri oli sitä mieltä, että se toipuu.

 

Valitettavasti tämä ei pitänyt paikkaansa: pensas kuoli pystyyn talven aikana. Onneksi niitä oli vain yksi. On erikoista, että jonkun kasvin viholliset eivät piittaa viereisistä kasveista lainkaan. Mustaherukoita on nimittäin kolme vieressä eikä tuo viholainen käynyt niihin kiinni lainkaan. Kaksi mustaherukkapensasta näyttää oikein hyvinvoivilta ja kukkivat parasta aikaa. Kova pörinä käy, kun kimalaiset pyörivät niissä.

 

Päätin, että punaherukkaa ei samalle paikalle enää laiteta. Siihen istutettiin lauantaina tilalle punainen karviainen.

 

Talvituhoja on enemmänkin. En ymmärrä, mikä tässä leudossa talvessa oli sellaista, että lähes kaikki pikkurhodot (lamoalppiruusu, Scarlet Wonder) menehtyivät. Voi tietysti olla, että paikka on väärä. Ne ovat ehkä liian hienohelmoja tuollaiseen metsämaahan. Nyt taidan luopua niistä ja laittaa tilalle atsaleaa. Eikö se ole sellainen suomalainen peruskasvi, joka ei pienistä säikähdä?

 

Lauantai-iltana menimme miehen kanssa metsätielle kävelylle. Nuuskin sitä luonnon huumaavaa ihanuutta. Tuoreet koivunlehdet levittivät tuoksuaan sateen jälkeen niin, että pää meni melkein pyörryksiin.

 

Mies laittoi sunnuntaina perunat multaan ja leikkasi nurmikon ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Se muutti koko pihan ulkonäön.

Minä pistelin basilikansiemeniä maahan ja matalaa ruusupapua sekä kehäkukkaa purkkeihin. Laajensin yhtä kukkapenkkiä ja laitoin siihen kuvasta päätellen ihanannäköistä limenväristä gladiolusta. Sen suhteen olen ehkä vähän myöhässä. Viikolla laitoin kotona samaten limenväristä akileijaa purkkeihin esikasvamaan. Siinä ainakin olen auttamatta myöhässä, mutta yrittänyttä ei laiteta ja kasvihommat ovat siitä niin antoisia, että koskaan ei tiedä varmasti mikä onnistuu ja mikä ei. Eteen tulee aina yllätyksiä.