Tanskalaisen kirjailijan H.C. Andersenin syntymästä on tänään kulunut 203 vuotta. Hänen kynästään on lähtöisin yli 150 satua, joten kukapa ei olisi joskus lukenut tai kuullut jotain niistä?

Andersenin sadut ovat kummunneet todennäköisesti hänen omasta kohtalostaan. Ensimmäinen mielikuva, mikä minulle tulee hänen saduistaan, on surumielisyys. Ruman ankanpoikasen tarina oli niin surullinen, että se aikanaan kosketti voimakkaasti lapsen sielua. Sadut kuitenkin päättyvät riemukkaasti, ja seuraava mielikuvani niistä onkin oikeudenmukaisuus. 

Muistelin, että olisin joskus ostanut lapsille sadun 'Keisarin uudet vaatteet', mutta en löytänyt sitä mistään. Saattaa olla, että muistan väärin ja kirja onkin ollut lainassa kirjastosta. Itse satu on kuitenkin piirtynyt muistiini lapsuuden ensimmäisestä lukukerrasta lähtien.

Tarina on niin oivaltava, niin tosi ja aina yhtä ajankohtainen. Monet kerrat, etenkin työelämässä, olen joutunut näkemään, miten "keisaria" liehakoidaan ja sumutetaan, ja miten tämä sulkee silmänsä tosiasioilta uskoen ruskeakielisiä hännystelijöitään. Näissä tilanteissa mieleeni on aina palautunut tämä satu.

Joskus olen toiminut kuin tuo sadun lapsi: nostanut kissan pöydälle ja sanonut, miten asiat ovat. Se on vaikea rooli aikuiselle, sillä siitä ei juuri koskaan saa kiitosta. Silti yhä uudelleen olen avannut suuni oikeudenmukaisuuden puolesta ja todennäköisesti yhä uudelleen tulen niin tekemään. Sillä niin kauan kuin on ihmisiä, niin kauan myös ihmisluonne on sitä mitä se on. Puolin ja toisin.

Sain pienenä tyttönä lahjaksi ison satukirjan, Kauneimmat eläinsadut. Siinä on 23 satua eri puolilta maailmaa alkaen englantilaisesta sadusta 'Kolme pientä porsasta' ja päättyen Burmalaiseen satuun 'Sulhanen hiirineidille'. Kirjan herkät kuvat ovat lähtöisin Janusz Grabianskin siveltimestä.

Kirja on vähän kolhiintunut, mutta toisaalta, onhan se yli 40 vuotta jo kulkenut mukanani. Ensin luin sitä itsekseni, sitten luin sitä lapsilleni ja lopuksi lapseni, kumpikin vuorollaan, lukivat sitä itsekseen.

Andersenin saduista kirjassa on Ruma ankanpoikanen.

"Se oli hyvin onnellinen, mutta ei vähääkään ylpeä, sillä hyvä sydän ei tule koskaan ylpeäksi. Se muisteli, miten sitä oli ahdisteltu ja halveksittu, ja nyt se kuuli kaikkien sanovan, että se oli noista kauniista linnuista kaikkein kaunein. Ja sireenit taivuttivat oksansa veteen sen puoleen ja aurinko paistoi lempeästi. Silloin humisivat sen sulat, notkea kaula kohosi ja sydämestään se riemuitsi: - Näin suuresta onnesta en osannut uneksiakaan ollessani ruma ankanpoikanen."

"Ei haittaa, vaikka onkin syntynyt ankkatarhassa, kunhan vain on hautunut joutsenen munassa!"